Niin paljon on sattunut ja tapahtunut sitten viime kirjotuksen.

On paljon paskaa, ja on paljon hyvääkin.

Tuossa välissä sattu niin että mäni suhe sitten siihen erääseen nurin. Ja siitä sitten seurauksena tulin polkkasseeni sellaseen paskaan. Ettei ole tosikaan. Mutta jos se eräs suhde ei ois mennyt karille, ja en ois paskaan polkassut. Niin ei varmaan olisi tätä mitä on nytten.

On nimittäin tällä hetkellä elämä aika hyvällä kantimella. Yksityis kohtia en käy selittään. Mutta sanotaanko näin, että elämä hymyilee sen verta hyvällä tavalla. Etten voi edes uskoa sen olevan totta.

Nyt nimittäin alkaa tuntua tosiaankin siltä, että meikän elämän raamit on silleen niinkuin pitäs ollakkin. On vissitenkin vakkari duuni, kiva kämppä, elo koiran ja naapurin kaa sujuu. Bestan ja bestan perheen kanssa asiat niin hyvin, kuin voi olla. Hyvä etten melkein asu siellä :) Sitten on sellanen ihminen rinnalla jota en ois koskaan uskonut ees löytäväni. Melkein uskaltasin sanoa että "sitä jotain on" :) 

Noh jooh onhan tässä toki sattunut kaikkee kummaakin. Noh miusta tuli täti. Jeeh. Mutta broidi ja sen emäntä on ihan sekoja, kun ovat niin ylihysteerisiä, ettei sais pittee ees kummilasta sylissä ristiisissä. Sitten ottipahan tuota ja lähti miun kummitäti ikkuisille laitumille. Mut eipä siinä. Elämä on. Ai miksikö kirjotan noin? Noh miulla nyt ei sen kaa ollut mitenkään lämpivät välit loppuajasta. Ite pilas kaiken... Isä ukko pompottaa kuin kumipalloo koskien sen projektia. Ja koko ajan tulee lisää kaikkee tekemistä miulle sen projektin tiimoilta. Ja kela päätti katkasta miun asumistuen ilmottamatta. Ja sähköyhtiöltä tuli kiva 200euron tasaus lasku. Palkkoo tullee auki tonni, ja siitä kun pitäs maksaa yli 400 vuokraa, laskuja ja sitten jotenkin sompailla tuo sähkölasku pois..  Jotta ei tässä kaikki ihan ruusujen päällä tanssimista ole.

mutta vaikka edelleen sataa tuota kaikkee paskaa niskaan

( ja siis nuo on nytten niitä paskoja rysähyksiä johon en todellakaan pysty ite vaikuttaan. Hyvähän se on niitten sanoo että itestä kiinni rysähykset. Jos on rahaa millä hoitaa tollaset. Ja ei oo koskaan tarvinnut tapella minkään tuollasten asioiden kanssa). 

niin silti, yleis fiilis on hyvä :) Kiitos yhdelle <3

Mutta kirjottelempas joskus sitten lisää kaikkee.. Nytten ei oikein lähe...

toivanen kuittaa...

 

Miehän oon luonteeltani sellanen, jotten kestä pitkää aikaa paikallaan. Mutta nähtävästi myös asumisen suhteen oon samanlainen.

Tuossa päiväl kävin kahtomassa uutta asuntoa parhaankaverin kaa ( ol siis vaan seurana). Ja kaverille siinä pohdin myöhemmin, jotta minä se en muuten pitkään asu aina yhessä kämpässä. Se on keskimäärin vuosi ja mie muutan, näkyynsä =) Ja en mie sitä mitenkään taktisesti edes tee. Mutta jotenkin assiit aina vaan pyörähtää silleen jotta muutan lähes joka vuosi. Onhan siinä puolensa. Tosin onhan tässä tullut vuosien varrella asuttua vaikka minkälaisissa kämpissä. Aika per kämppä ei oo ollut kyllä niinkään pitkä =) 

Hommahan lähti pyöriin niin jotta eka oma kämppä (jos ei asuntolas ja poikakaverin luona asumista/buukkaamista lasketa) oli Joensuussa käpiksellä (eli käpykankaan teollisuus alue) puokkiin kämppiksen kanssa, jota muuttaessa en ees tuntenut. Se oli sellanen vähänkuin rivari asunto.  Siellä meni noin 9kk:tta asuessa. Siitäpä sitten läksin kaupungin asuntoon kerrostaloon. Ihan kompaktiin 35 neliön yksiöön rantakylään riikkarille. Oli muuten eka kerros. Siellä tuli viihdyttyä noin 2 vuotta ja 3kk. Siitäpä pitikin sitten muuttoo 79neliön kerrostalokolmioon latikselle, edelleenkin rantakylässä. Ja tottakai ylin kerros, eli kolmas =) Siellä viihdyin sen 6-7 kk:tta. Noh siitä tie sitten otti ja vei, tai noh toi takas kiteelle. Ja taas oltiin 35 neliön yksiössä. Selkueella Savikoilla, rivarissa kylläkin. Täs tuli sitten asuttua se 1v ja 1kk.  Ja nytten sitten ois tie viemässä vihdoin ja viimein 48 neliön pieneen rivari kaksioon, tuonne peltolan alueelle. Saas nähä, kauanko siellä viihdyn =) 

Niin nytten rupee näyttään ja kuulostaan tuo kämppä jo järkevältä, jotta tossahan saattas jopa viihtyy pitempääkin.

Tosin, sitähän ei tiedä, että onko se taas noin vuosi. Ja taas mennään. Jos on niin jos sitä silloin vaihtus jo kaupunkikin. Yhdestä asiastahan se on vain kiinni se kaupungin vaihto. Mutta en mie nyt mitenkään erikseen toivo, jotta se asia järjestys pois päiväjärjestyksestä. Ehei. On niin pitkään kuin on. Kerkeen mie sittenkin. Ellen sitten ite lakkaa olemasta ensin =) 

Jotta ensi viikolla sitä sitten elelläänkin taasen pahvilaatikoitten keskessä. Ja aah sitä muuttamisen riemuu, hitonmoinen pakkaaminen. Just oot pakannut sen saatanan juustohöylän, kun sitä sit kuitenkin tarviit just viime tingassa tyylillä =) 

Noh, pääsen taas sisustaan. Siitä mie tykkään. Ja onhan tuo asunto oikeesti aika huippu nytten, kun saunat ja kaikki =) Se miulla oli muuten siinä miun ekassakin kämpässäkin =) Jotta josko tää ois enne, etten muuta ihan heti :) 

Vah nytten voessii vettäytyy jo yöpuulle. Johan tässä alkaa olla päivälle pittuutta. Kerranniin. Kun on nää rytmit hitusen sekasin täs mennyt, kun ei oo mittään järellistä oikeen, niin voip kukkuu yöt. Ainut vaan, kun rupee oleen silleen ettei oo mittään tekemistä oikein enneen.

Vah toevanen palovaa tuasen astiille, kun on jottain kerrottavvo. Kah vah oeshan sitä kerrottavoo, muttei sitä nyt ihan kaekkee kehtoo tiällä kirjuuttaa kuitenkaa :) 

Vah saimpas oevan uatteen näe niinku lopuks. Pittäisköhän ruetahhii kirjuuttammaan tät minu bloggii tällee murteella? Kukkaanhan siitä ei sitten mitttään tajjuis. Kun viäntelen ja kiäntelen niin montoo murretta sekasin. Jotta pittäis olla jo oikiisti se toevanen suomi toevane sanakirja käspuolessa kuh lukkoo :) 

Vah nyt, kaaneeta uniloita vuan kaekille. Aenanniin toostaseks :) 

Toevanen kuittovvaa tällä erree =) 

Ps. Hullunahan ne pittää, jotta mitteepä vällii :)

Kylläpä se tuo aika juoksoo. Tuossa rupesin ihan miettimmään jotta millon viimeks mie oon kirjottanut tänne.

Ja siitä on luvattoman kauan. Ihme jotta pystyssä ees koko blogi ennään =)

Mulla oli tavoitteita tuossa männä tammikuussa.

Lopettaa röökin poltto, rueta kuntoileen, säästää rahaa, ja saada koira hiljaseks.

Noh... Loppu se röökin kähryytys ihan kokonaan. Nytten onnellisesti oltu 9 kuukautta polttamatta. sama aika kuin mitä kestää kantaa lasta sisuksissa. Eikä muuten tie ees tiukkoo. kyl se on vuan itestä kiinni tuokin.

Kuntoilun suhteen kävi niin jotta se vähän niinkuin lopahti tuossa kesällä. Iske niin kovat helteet, ja sitten kun oli uus duunipaikka, joka ime mehut kaikessa ressaavudessaan. Niin se jäi. Pitäs ottoo ihteensä niskasti kii uuvelleen.

Ja koirahan ei osaa olla hiljaa edelleenkään. Sen suhteen mie luovutin. Mie kyllästyin niin paljon yrittään. Ja niihin isännöitsijän/vuokranantajan soittoihin.  Jotta nään helpommaks ajaa ees taas pitkin kiteetä ja kuskata koiraa hoitoon ja takas. Kuin että menettäsin hermoni tuohon koiraan lopullisesti. Koira kuitenkin sen 11v, kuulee mitä tahtoo, ja taitaa nähäkkin mitä tahtoo. Niin jaksa enään yrittää. Mennään nytten näin koiran elämän loppuun saakka.

Rahan säästön suhteen kävi huonosti. Sitä ei oo säästössä yhtään. vaikka olinkin koko halvatun kesä töissä. Se on niinkus jotta tilit tuli ja tilit  meni. Mutta minkäs teet.

Nytten tuossa tein pikasen lasku toimen piteen. Kun nytten oo enään mitään duunia, ja tipun takas kelan rahoille. Niin kuussa tulevat rahat noin 600 euroa sis. asumistuen ja kelan rahan. Siitä kun maksan pakolliset pois, niin jää käteen semmoinen 130 euroa jotta jeebboouuhhh vaan perkele...

Kesähin män niin noppeesti jotta voi jeesus. Ja töissä meni se intiaani kesä. Kerennyt tehä mitään. Kesällä kimpussa naapurit, isännöitsijä, vitunmoinen ressi siitä ettei oo aikaa tehä mitään, isäukolla omat juttunsa joitten takii sai juosta, duunit ressas jne.... Nih onko tuo mikkään ihme, että iski sellanen pieni muotonen stressi paniikki tilanne kesällä. Mitä mie halluun elämältäni, missä haluun ja mitä haluun. Kovasti veti Joensuu puoleensa jne. Mutta ei enään.

Nytten mie tiedän sen jotta mie suunnistan hittoon koko pohjois-karjalasta, kun tuosta elukasta lähtöö henki. Sikälli mikälli, siinä vaiheessa miulle on olemassa vielä paikka minne mennä =)

Kai se on muuten vaan niin jotta tarpeeks paljon pittää ottaa turpaansa ensin, ja sitten vasta tajuta mitä haluu oikeesti.

Tällä hetkellä on monta hemmetin asiaa jotka ressaa ja vituttaa, mutta en anna niiden häiritä ennenkuin on pakko. Vaikkakin jossain vaiheessa ne tulee, ja sitten vituttaa ihan kunnolla. Ja mihinkäs muuhun liittyykään kuin rahaan. Minkäs teet.

Mutta kaikkein tärkein mikä on, niin on se jotta mie oon ollut miun elämäni miehen kaa jo yli vuoden yhessä. Sitä päivää oottaen kuin kuuta nosuevaa, jotta milloin voidaan jakaa se arki ihan oikeesti kunnolla, saman katon alla. Kaikki se kestää ja kaikki se kärsii ja sitä rataa.

Vuan siinäpä ol vähän päivitystä tänne =)

Joskus sitten tuas lissee...

toivanen kuittaa =)

 

Ootteko koskaan miettinyt sitä, että mitä sen jälkeen oikeesti on ihmisellä kun siltä katkee juuret?

Ja eritoten silleen, että ne juuret ei katkee ees omasta itsestä johtuvasta syystä. Vaan pikemminkin toistepäin. Joittenkin muitten takia.

Niimpä niin. Aika tyhjillä ollaan...

Siis joo, niinhä se menee, että vanhemmat ei elä ikuisesti, sisarukset elelee omaa elämäänsä,  kaverit rauhottuu, perustaa perheitä ja keskittyy pääpiirteittäin omiin elämiin.

Se oma rakas kotipaikka ei olekkaan ikuisesti se oma tuttu paikka minne voit mennä milloin vaan. Jossain vaiheessa sekin voi olla jonkun muun. Mutta ootteko oikeesti miettinyt tuota, mitäs sitten siinä vaiheessa kun alkaa olla tilanne jotta juuret on oikeesti katkeemassa?

Itellä kun oikeesti on toinen vanhemmasta siirtynyt ajasta ikuisuuteen, veli elelee omaa elämäänsä miten tahtoo välittämättä juur mistään muusta kuin itestään ja avoemännästään. Isäukko uhkailee kotipaikan myymisellä ja muuttavansa todella kauas täältä. Kaverit on jäänyt miun entiseen asuinkaupunkiin, ja nekin ketä täällä on niin ovat pienten lasten vanhempia. Eli en kuulu joukkoon.

Huoh, joo-o juuret katkee kohta. Kiinnikohat alkaa olla taas aika huteralla pohjalla... Nyt oikeesti alkaa tuntuu siltä, että jos nuo miun juuret katkee, niin mie muutan sitten pois täältä.. Takas sinne missä olin ja elin pitkään... Siellä on sitten se miun turvaverkko jos juuria ei enään ole...  Sieltä sitten lähden maailmalle...

Vittu, mie muutan ite sinne norjaan! Katkasen kaikki maholliset siteet kaikkiin. Eipähän ainakaan kukaan sotkis miun elämää. Vaikka hulluks mie tulisin iahn totaalisen yksin.

En tiedä. Nytten vaan ahdistaa niin paljon. Kaikki tuntuu jotenkin niin lopulliselta nytten. Vaikka siis mitään ei ole vielä varsinaisesti tapahtunut... Mutta pelottaa vaan niin pirusti...

 

 

Miksi kaikki ei oikeesti vois vaan olla hyvin?

Oikeesti ei tää ole enään hauskaa millään tavalla... Mie alan olla aika kypsa kaikkeen tähän, jotta kaikki pitää suunnitella niin tarkkaan, aina on olevinaan kaiken näköstä ja niin edespäin... Voi äiti oikeesti. Oispa äiti vielä täällä. Tai toisaalta, äiti on paremmassa paikassa nytten. Ei se elämä sillonkaan mitään herkkuu, ollut kun äiti viel oli ja eli. Tai no äiti oli aivan ihana ihminen. Ei sekään kelleen koskaan mitään pahaa tahtonut. Mutta ei vaan ollut kotona elämä aina niin hyvin kuin ois halunnut... Mutta joopa. Se siitä...

Mutta jotain muutakin....Mie vissiin sain oikeita töitä kesäks. Sikälli mikälli ei vaan satu mitään paska juttua, ja kuse tuokin nytten sitten... Siinä vaiheessa tippuu jo päitä sitten...

Mutta kaiken tän paskan keskellä on oikeeesti jotain aivan ihanaakin. Miulla on rinnalla ihminen, joka on ollut hengessä mukana jo yli 7 vuotta. Tavalla tai toisella. Mutta nytten vain viel enemmän kuin joskus. Se on se meikäläisen kulta <3 Viis minä mistään muusta enään oikeesti, mutta kunhan vain kulta on rinnalla. Niin se riittää miulle, vaikka kaatus koko maailma niskaan sitten.

Ehkäpä nää ajatukset taas tästä kirkastuu, kunhan kaikki asiat asettuu taas ruotuunsa, ja hiemna juttuja selvii...

Mutta mitä suurimmalla rakkaudella: Toivanen

 

Jotenkin vaan aika menee niin nopeeta välillä, että ei ees tajuu sitä kuinka nopeesti se meneekään. Se tuli sitten 7 vkoa täyteen, etten oo polttanut. Aika jännä sinänsä. Entinen melkein korsteeni...

Sais tulla jo kesä. Ei tätä talvee jaksa enään...

Sitä kun miettii asioita omassa päässään, ja haaveilee tulevasta. Niin kaikki tuntuu niin helpolta, ja ruusunpunaselta. Mutta sitten, kun haaveiluja rupee miettiin oikeesti ihan niinkuin todellisesti. Ja käytännön kannalta, niin rupevaa melkein jännittämään ja hirvittämään...

Kaikki ei ookkaan niin mustavalkosta, kuin luulis. Ja ei voi tehä ihan mitä vaan, ihan milloin vaan. Vaikka kovasti haluiskin. Niin on vaan muutamia asioita, jotka rajottaa niin paljon... Jos ei ois rajottavia tekejiöitä, niin kaikki vois olla helpompaa. Mutta, tällä hetkellä. Ei se oo niin helppoo. On asioita, jotka on seurannut miun mukana kauan, niin ei ole mitenkään itsestään selvyys, että niistä pystysin noin vaan irrottautumaan. Enkä toisaalta tahokkaan. Ja toisaalta tahon. Kaikki ajallaan, mutta ajassakin on rajansa. En mie tiiä. Vittu!!! Ei ois pitänyt rueta taas miettiin asioita liian pitkälle...

Ois vaan jo kesä. Ehkä kaikki ois sitten helpompaa...

En tiiä...

 

-toivanen kuittaa-