On ollut nyt hieman vaikeeta koittaa selvitä.. Onneksi mulla on koulu ja siel ihanat ystävät jotka pitää minuu pystyssä. ne kuuntelee ja tsemppaa. Eikä kysele liikaa. Ja jelppaa omal tavallaan. Eivät liikaa neuvo yms. Ne oon vaan ihania. Ilman minun ihania rakkaita ystäviä minä olisin jo kuollut suruun..

En tiedä. Nyt vaan kaikki on niin sekaisin. Pitäs jaksaa. Toisaalta myös surra.Mut en mie aio jäädä surkuttelemaan vaan aion jatkaa eteenpäin elämääni.. En tiedä miten missä ja millon.. Mut nyt minä otan vain päivän kerralaan. Ja koitan opetella elämään uudestaan..

Tuntuu kuin olisi vejetty kirveellä puolet pois...

Tuskaa... Ainakin mulle... minä oon ihan paskana...
Mutta jätetyllä ei oo helppo rooli.
Mut toisaalta ei pidä muistella pahalla. Oli ihanaa sen aikaa mitä oli. Ja ne muistot ei hävii...
Haluan olla kuitenkin väleissä ja pysyy kaverina elämän loppuun saakka. Olipa se elämä sitten lyhyt tai pitkä.

Mutta kyl tää joskus tästä....

        -toivanen kuittaa-