Tiinulille...
joo ei oo ollut helppo vuosi ei todellakaan.
Kiitos. Kyllä tää tästä. Tässä on jo kerennyt tottua kaiken maailman asioihin.

Tällä hetkellä mie oon flunssassa, ja sairas lomalla töistä. Oisimpa jo terve, niin pääsis takas töihin. Tulloo hulluks, kun on kämpil kahestaan koiran kaa. Kun poika kaveri ei oo tääl täl hetkel, jos ois niin en paljoo kaipais töihin :)

Niin poika kaveri ei oo täl hetkel tääl, ja sit noitten kaikkien lisäksi vielä meiän vanha kissa piti lopettaa...

Ainiin miun viimesin villitys täl hetkel on lähtee lukemaan itteeni vartijaksi. Tai ainakin kokeilemaan. Jos ei tunnu omalta niin sit saa jäädä. Kaikkee pitää kokkeilla ettei sit harmita..

Vaikka miulle on sattunut kaiken näköistä paskaa tässä viimeisen vuoden varrella, niin niistä kaikista on oppinut tosi paljon, voisi sanoa että ne kaikki paskat on opettanut niin paljon tästä elämästä, että ihan pienet asiat ei enään masenna, ja osaa arvostaa niin paljon paremmin kaikkea mitä on ja tätä elämää. Vaikka miulle on sattunut tosi paljon kaikkea, niin silti tiiättekö hyvät ihmiset mie oon onnellinen. Onnellinen kaikesta siitä mitä miulla on tällä hetkellä, ja elämässä kaikki muutenkin suht hyvin. Vaikka ainahan kaikki ei mee niinkuin haluaisi ja jonkun verran niist sitten marmattaa, mutta silti sitä vaan osaa olla onnellinen. Ossaa arvostaa sitä kun on kuitenkin koti, isä, veli, synnyinkoti, koira, ihana poika kaveri (jota rakastan yli kaiken ja joka on miulle kaikki kaikessa), ihanat ystävät, ja muutenkin kaikki ihan ok. Jotkut assiit vaan vituttaa aina, mutta kun niille ei aina voi mitään...

On tässä ollut aikaa miettiä, miettiä kaikkia kummallisia asioita, tai noh en nyt niinkään miettinyt, mutta on on ollut aikaa kuunnella sisäntään. Olen tullut siihen tulokseen, että jokaisen pitää itse päättää mitä tekee, ja mitä haluu, ja olla vaan välittämättä muitten sanomisista. Tosin välillä tarvii sitä ratkaisevaa potkua persauksille, et pääsee eteenpäin. Olipa ne omat päätökset sitten oikeita tai vääriä, mutta jokainen ite sitten vastaa niistä jos ne ei ihan olekkaan parhaita. ite ainakin tien just niinkuin itestä hyvältä tuntuu, ja niinkuin sydän sanoo. Vitut minä enään jaksa murehtii siitä mitä muut sanoo tai ajattelee(tai no ehkä välillä sitä funtsii asioita muittenkin kannalta =) ) . Tää on kuitenkin mun oman elämäni, ja ite päätän miten sen käytän.

Jos rakkaat ihmiset on jossain hyvin kaukana, niin sitä huomaa miten tärkeitä ne on. Ja samalla huomaa miten paljon heistä välittää. Jos oikeesti rakastaa, ja välittää, niin sen tuntee omassa sydämmessään. Olipa sitten kyse perheestä, kumppanista, ystävistä, lemmikistä jne.

Mutta elämä opettaa. ja elämä vahvistaa. Elämä on yksi kouluista, joka ei lopeta koulimistaan koskaan, niin kaun kuin on elämää. Tulee paskaa niskaan, ja niin tulee sitä hyvääkin.. Ne hyvät asiat vaan pitää osata etsiä, jos tuntuu että kaikki mennöö ihan vitulleen.

Välillä tuntuu että kaikki mennöö niin vitulleen kuin olla ja voi, mutta loppujen lopuksi kaikki aina ratkee jotenkin. On asioita mitkä ei muutu, mm se että miulla on ikävä miun äitii, ja kaipaan äitiäni. on ollut kova elämän koulu opetella elään ilman äitii. Silleen niinkuin selviin. Kyllä työ tiiätte mitä mie tarkotan, silleen niinkuin ei voi enään soittaa äitille kun tulee joku kiperä tilanne vastaan johon äiti ois osannut vastata, ja ei voi soittaa äitille ja pyytää lohtua niihin asioihin joita vain äiti voi ymmärtää, ja miten äiti voi lohduttaa ja auttaa lastaan. Koska äiti on kuitenkin äiti... minä en sitä enään koe koskaan...
Hyvät ihmiset jos teillä on äiti isä jne, niin olkaa niitten kanssa, ja kertokaa tai  näyttäkää miten paljon välitätte heistä, sillä koskaan ei tiedä. ei elämästä ei tiedä...

No joo. pahimmasta on selvitty, ja matkaa vaan pitää jatkaa. Ja aina kun sattuu jotakin niin se on vain noustava ylös tulesta kuin feniks lintu, ja lentää eteenpäin, kohti tuntematonta.

Hymyä huuleen ja nenä myötätuuleen, vaikka kaato sateella.

eikun vain hyvää syksyä kaikille immeisille.

Se on moro.

-toivanen kuittaa romaaninsa-