Siellä tokulla menikin sitten viiettä viikkoa. Ja ens viikoks mennään kanssa. Tässähän alkaa jo oikeesti tuntuu siltä, että mie alan vihdoin ja viimein päästä työn syrjään kiinni. Ens viikko on kyllä taas pätkä työtä. Mutta sillä ei oo mitään väliä. Se on oikeeta palkallista työtä. Minuu selvästi arvostetaan, ja kun minuu kysyttiin uudelleen töihin. Nostaa muuten itse tuntoa aika kivasti. Sekään ei laskenut pisteitä pomon silmissä, vaikka sain yhtenä päivänä migreeni kohtauksen kesken työ päivän. Kiitos oikeesti. Mie arvostan suuresti tätä.

Jos mie en ois muuttanut kiteelle, niin en varmasti ois vielkään missään töissä. Oli ihan hyvä kun muutin tänne. Tuttujen kautta ne työt oikeesti saadaan.

Tällä hetkellä on koko ajan vähän häse olo... Kun tuossa alkuviikko meni sitten mukavasti migreeniä potiessa. Ja yhtenä päivänä olin jo niin paniikissa omasta olostani, että pelkäsin jo heittäväni veivini, kun olo ei korjaantunut.  Pelottaa vaan taas koko ajan, että minä aamuna se jysähtää taas. Eihän sitä pitäs ajatella. Mutta niin se on aina. Kun on tehnyt tarpeeks pahan olon muutamaks päivää. Niin sitten menee jokunen päivä ennen kuin sen taas unohtaa, eikä hoksaa ees ajatella. Noh kyllä se ensviikolla sitten taas unohtuu, kun pääsee töihin. Nih ei kerkee funtsiin.

Mutta en kyllä oikeesti kelleen toivois samanlaista migreeniä kuin mikä on miulla. Voih kun vaan pääsisin eroon koko migreenistä, niin miun elämä helpottus huomattavasti. Tai noh kyllä tuon kanssa oppii elään. Ja sitten kun se tulee, niin se tulee. Sille ei voi minkään. Mutta kivaa se ei ole.

Sitä aina monesti johtuu miettiin kaikkia vanhoja. Sekä hyviä, että huonoja juttuja. Mutta onneks sitä sitten kuitenkin hoksaa sen, että tällä hetkellä kaikki on hyvin. Ja elämä hymyilee. Mutta kaikissa vanhoissa jutuissa on omat tietyt juttunsa. Niillä jokasella on ollut oma tarkotuksensa. Ja ne kaikki on opettanut minuu monella eri tavalla.

Se muuten tekköö tuo joulukin jo ihan tosissaan tuloa. Kuhan jouluna olisi vaan lunta. Ei ole yhtään kivaa, eikä kyllä joulu fiilistäkään, kun tulee kaatamalla aina välillä vettä. On se tääkin nyky talvi. Mutta tää joulu  tuntuu hiukka erilaisemmalta, kuin aikasemmat joulut. Erilaiselta se tuntuu siksi, kun miun elämässä on nytten se miun suurin rakkaus. Ja on niin sanotusti ensimmäinen yhteinen joulu. Vaikkakin todennäkösesti ollaankin jouluaatto eriosoitteissa, mutta silti. Miulle tuottaa tällä hetkellä suurtaa pään vaivaa keksii lahjaa. Mitä voi hommata ihmiselle joka ei tarvii mitään? Suapi muuten ihan tosissaan käyttää mielikuvitusta. Vaikka eipä sillä, kyllä miulla jo on pari ideaa.

Jaa-a, pitäsköhän tää romaani taas päätellä...

Toivanen kuittaa.

Se on moro.