Pian on vuosi siitä, kun annoit periksi. Et jaksanut enään taistella, olit jo niin paljon antanut kaikkea hyvää itsestäsi muille, ja olit niin vaatimaton aina kaikesta. Sillä ei ollut väliä miten oli itsellä, mutta kunhan muilla oli kaikki hyvin. Muiden perään katsoit aina, ja jaksoit välittää. Sinä et ollut itsekäs,et ajatellut ensin itseäsi. Sinä aina jaksoit huolehtia ja kantaa huolta. Olit aina niin vahva, kaikesta huolimatta. Jaksoit olla tukena ja turvana, kannustaa eteenpäin. Jaksoit ymmärtää ihmisiä ja jollain pirun ilveellä olla niin positiivinen, vaikkakin välillä meni niin päin persettä kaikki. Sinä opetit minulle niin paljon. Paljon enemmän kuin olisit sitä koskaan uskonutkaan. Voi Äiti...

pian siitä on vuosi kun elämä päätti irroittaa lankansa. Niin monia asioita sinulta jäi kesken, niin paljon. voi Äiti. Noh mutta elämä on elämää, ja tiedän että jokaisen aika on joskus. Niinkuin itsekkin sanoit sen että se tulee kun tulee. jokainen lähtee joskus.

minä en vaan tiedä, miten helvetissä minä tuun oikeesti toimeen elämässäni ilman sua. Mennyt vuosi on vaan ollut sellaista selviytymistä kaikkine juttuineen mitä on tapahtunut. Lähdit niin aikaisin pois, niin monia kysymyksiä olisi ollut vielä. Niin monia asioita joita olisin kanssasi halunnut tehdä. Sitten kun minulla on lapsia, olisin halunnut antaa lapseni sinulle syliin. Olisin halunnut että olet rinnalla sinä suurena päivänä jolloin kävelen alttarille valkoisessa puvussa, ja sanon tahdon. Minun vaan pitää nyt sitten kasvaa aikuiseksi, perustaa perhe jne oman omantunnon mukaan, niillä opeilla mitä minulle kerkesit opettamaan.

Tiedän äiti sen, että olet minun rinnallani ikuisesti, katsot perääni ja jotenkin vaan suojelet minua. Sanoit joskus kaun sitten minulle- Sie pärjeet aina, selviit mistä vaan, ja pysyt vahvana... Tuota olen monesti miettinyt, ja siihen tukeutunut, kun on oikeasti tullut tiukka paikka.

Sanoit aina että ei toinna "örvöttää" perään, ja käydä haudalla tuomassa "rehuja". Niin äiti, niinhän se on että ei se oikeasti mitään muuta paremmaks tai huonommaks. Pitää vaan vaalia niitä muistoja mitä on. Ja jatkaa elämää. Pitäen mielessä rakkaimpansa, olivatpa he sitten elossa taikka jo ikiunessa.

Onneksi muistot ei häviä minnekkään. Ilman muistoja ihminen ei ole mitään. Silti äiti, mie kaipaan sinuu niin paljon, oisin niin halunnut olla vielä yhdessä, ja tehdä asiota. Mutta niin se on jokainen lähtee joskus, eikä sitä voi koskaan tietää milloin.

minä en voi  muuta kuin kiittää kaikesta, ihan kaikesta.
Minun rakas äitini.

Ikuisella rakkaudella tyttäresi: Titta